Henkilötiedot:

Nimi: Niko Aaltonen
Ammatti: Asiakasvastaava
Koulutus: Tradenomi, Turun ammattikorkeakoulu
Kotipaikka: Turku (myös syntymäpaikka ja maailman paras paikka).
Perhe: Vaimo Jonna, myynti-insinööri, Tytär Camilla (2008)
Valmiina vastuuseen
Olen ollut mukana Turun päätöksenteossa vuodesta 1997, jolloin aloitin urani Nuorisolautakunnan jäsenenä. Tämän jälkeen olen toiminut monissa Turun kaupungin luottamustehtävissä, joten minulla on erinomaiset suhteet ja verkostot niin eri puolueiden päättäjiin kuin Turun johtaviin virkamiehiinkin. Tämä antaa hyvät valmiudet todelliseen vaikuttamiseen ja asioiden eteenpäin viemiseen.
Tällä valtuustokaudella istun kaupunginvaltuuston lisäksi mm. ympäristö- ja kaavoituslautakunnan jäsenenä sekä Turun ammattikorkeakoulun valtuuskunnan puheenjohtajana. Lisäksi olen toiminut mm. Kokoomuksen Turun aluejärjestön varapuheenjohtajana, joten päätöksenteon käytäntöjä ja kiemuroita ei tarvitse enää harjoitella vaan koko energian voi keskittää todelliseen vaikuttamiseen ja meille turkulaisille tärkeiden asioiden hoitoon.
Pääperiaatteitani vaikuttamisessa ovat asioiden osaaminen, yhteistyö ja oma arvomaailmani.
Olen valmiina sinun ja Turun palvelukseen!
Niko Aaltonen
Yhteystiedot:
040-512 2836
Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.
|